torstai 1. syyskuuta 2011

Belle de Jour - Puhelintytön salaiset seikkailut

Jokin aika sitten bongasin tämän teoksen kirjakaupan alelaarista muutamalla eurolla ja takakannen luettuani kirja päätyi mukanani kassalle ja siitä kotiin iltalukemiseksi. Takakannessa luvattiin, että Puhelintytön salaiset seikkailut liippaa aika läheltä Bridget Jonesia ja Sinkkuelämää. No ei ihan.

"Olen huora, siinä fakta numero yksi. ... Fakta numero kaksi on se, että asun Lontoossa." Siinä alkuasetelma Puhelintytön salaisille seikkailuille, jossa luksusprostituoitu Belle kertoo päiväkirjamuodossa elämästään ja elämänsä miehistä. Joitain yhtymäkohtia Bridget Jonesiin ja Sinkkuelämään tästä kyllä löytyy, mutta suorasanaisemmin kirjoitettuna. Jos siis pidit Sinkkuelämän kielenkäyttöä liian roisina, jätä Bellen seikkailut suosiolla lukematta. Belle kertoo varsin suoraan kokemuksistaan seksin saralla, erilaisista asennoista ja seksiin liittyvistä käsitteistä. Kainompaa teksti saattaa jopa punastuttaa, sillä kielikuvissa ei juurikaan ole säästelty.

Bellen päiväkirja on aluperin julkaistu blogina, ja The Guardian on jopa palkinnut sen vuoden parhaana blogina vuonna 2003. Blogin ja kirjan ilmestyessä Bellen todellisesta henkilöllisyydestä ei ollut tietoa, mutta marraskuussa 2009 lontoolainen lääkäri Brooke Magnanti paljasti olevansa nimimerkin takana. Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa Further Adventures of a London Call Girl, ja se on toiminut innoittajana nelosellakin pyörineelle tv-sarjalle Puhelintytön päiväkirja.

Alkuteos: The Intimate Adventures of a London Call Girl
Kirjailija: Belle de Jour
Kääntäjä: -
Julkaisuvuosi: 2005
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 348

tiistai 2. elokuuta 2011

Anna Godbersen - Huumaa

Bongasin Anna Godbersenin teokset Akateemisen kirjakaupan hyllystä etsiessäni lukemista etelänlomalle ja kansikuvan perusteella nappasin Huumaa-kirjan käteeni tarkempaa tutkiskelua varten.

Minuutti kassajonossa, toinen kassalla ja kävelin kirjakaupasta ulos tyytyväisenä hankintaani. Historiallinen hömppäromaani yhdistettynä maailman parhaaseen kaupunkiin takasi sen, että aika uima-altaalla kuluisi varsin rattoisasti. Enkä joutunut pettymään - ainakaan pahasti.

Tiedetään, tiedetään. Nappasin kirjan mukaani nuortenhyllystä, joten mitään maailmaa mullistavaa teosta en voinut odottakaan. Jos tosissaan ajatellaan, kirja oli juuri sitä mitä ajattelinkin sen olevan - Gossip Girl siirrettynä ajassa reilut sata vuotta taaksepäin. Voisin vaikka vannoa, että Elizabeth Holland ja Penelope Hayes ovat GG:stä tuttujen Serenan ja Blairin esiäitejä.

Jos siis kaipaat koukuttavaa aivot narikkaan -luettavaa, jossa kuitenkin on jotain enemmän kuin pelkkää höpsöilyä, kannattaa tutustua Godbersenin teoksiin. Itseäni kirjan päähenkilöiden kohtalo jäi sen verran kiinnostamaan, että kävin jo hakemassa hyllyyni teoksen jatko-osan Juoruja.

Alkuteos: The Luxe
Kirjailija: Anna Godbersen
Kääntäjä: Katja Ruunaniemi
Julkaisuvuosi: 2010
Kustantaja: Karisto
Sivumäärä: 472

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Coming Soon: Summer and the City

Osa teistä on saattanut tämän jo bongatakin, mutta jos joltain on jäänyt huomaamatta, on aivan pakko mainostaa! Candace Bushnell on jatkanu Sinkkuelämästä tutun Carrien alkutarinaa kirjalla Summer and the City.

Tässä tarinassa pääset seuraamaan Carrien ensimmäistä kesää New Yorkissa, saat tietää kuinka Carrie tutustui Samanthaan ja kuinka hänestä tuli se ihminen, jonka tv-sarjassa opit tuntemaan.

Kirja löytyy ainakin Akateemisesta kirjakaupasta, uskoisin että myös muista englanninkielisiä kirjoja myyvistä liikkeistä. Itse en taaskaan jaksa suomennosta odottaa, mutta teille kärsivällisemmille voin infota, että suomenkielinen painos ilmestyy lokakuussa nimellä Ensimmäinen kesä New Yorkissa.

Lindsey Kelk - I Heart Hollywood

Viime talvena bongasin Adlibriksestä Lindsey Kelkin I Heart New York -romaanin, johon ihastuin valtavasti. Tästä johtuen tilasinkin lähes välittömästi hyllyyni myös kirjan kaksi jatko-osaa, I heart Hollywood sekä I heart Paris.

I heart Hollywood jatkaa ensimmäisestä osasta tutun Angelan tarinaa, mutta tällä kertaa Manhattanin sijasta pääsemmekin tutustumaan Hollywoodin glamouria tihkuvaan elämään. Leffatähtiä, mustasukkaisia poikaystäviä, vihaisia assistentteja ja parhaita ystäviä riittää tässä ihanassa hömppäkirjassa, joka sopii täydellisesti lomalukemiseksi.

Ihan yhtä tulisesti en tähän rakastunut kuin sarjan ensimmäiseen osaan, mutta sen verran kuitenkin, että varmasti lähitulevaisuudessa tartun myös tuohon kolmanteen, I heart Paris -kirjaan. Onhan kyseessä kuitenkin maailman romanttisin kaupunki...

Alkuteos: I Heart Hollywood
Kirjailija: Lindsey Kelk
Julkaisuvuosi: 2010
Kustantaja: Harper Collins UK
Sivumäärä: 343

torstai 5. toukokuuta 2011

Tuija Lehtinen - Kolme miestä netissä

Olen aina ajatellut, että Tuija Lehtisen kaikki kirjat ovat todella hyviä ja kirjasta riippumatta ahmin ne alusta loppuun lähes yhdellä istumalla. No, näköjään sitä voi aina oppia uutta...

Kolme miestä netissä ei ollut huono, ei todellakaan, mutta Lehtisen kirjoihin tottuneena olisin odottanut siltä hieman enemmän. Kirjoitustyyli oli ennallaan, mutta jotain erilaista tässä oli. Ehkä tähän vaikutti se, että yleensä Lehtisen kirjojen miehet ovat lihaa ja verta, eivät vain pikseleitä tietokoneen näytöllä, kuten tässä. Kirjan juoni oli hyvä ja periaatteessa juuri sitä mitä odotin, mutta toisaalta... Mieluummin luen romanttisia kirjoja, jossa on ihan eläviä miehiä kuin nettiromansseja.

Lehtiselle tuttuun tyyliin myös tämän kirjan lopetus oli sellainen, että jatkoa saattaisi olla luvassa. Ihan heti sitä ei kyllä ainakaan tule, Lehtisen seuraava aikuisille suunnattu kirja ilmestyy syyskuussa ja kantaa nimeä Miss Seinäruusu. Sitä odotellessa. Sillä vaikka Kolme miestä netissä olikin pienoinen pettymys, en silti hylkää Lehtistä. Eihän vuosien mittaista suhdetta voi katkaista yhden pienen riidan takia. :)

Kirjailija: Tuija Lehtinen
Julkaisuvuosi:
2010

Kustantaja:
Otava

Sivumäärä:
317

perjantai 8. huhtikuuta 2011

L. M. Montgomery - Annan jäähyväiset

No huh! L. M. Montgomeryn Anna-sarjaa lapsesta asti rakastaneena kuvittelin lukevani joululahjaksi saadun Annan jäähyväiset -kirjan parissa päivässä. Toisin kävi. Kirja toi edetessään esiin asioita ja teemoja, joita en olisi koskaan odottanut romanttisten tyttökirjojen luojan tekstistä löytäväni. Aviorikos, kosto, kuolema, murha ja epätoivo esiintyivät kirjan sivuilla useampaankin otteeseen.

Viidestätoista tarinasta ja yli neljästäkymmenestä runosta koostuva teos vaatii Montgomeryn kepeään kirjoitustyyliin tottuneilta todella paljon. Itse en kuitenkaan koe menettäneeni mitään, vaikka suhtautumiseni Montgomeryyn pelkkänä tyttökirjojen kirjoittajana muuttui iäksi. Teos toi esiin kirjailijasta aivan uusia puolia, käsitteli arkojakin aiheita ja samalla valotti Annan ja Gilbertin elämän kulkua Anna-sarjan päättymisen jälkeen.

Jos olet joskus lukenut Anna-kirjat ja rakastanut niitä, suosittelen tätä kirjaa kyllä ehdottomasti - kunhan varaudut siihen, ettei elämä ole sen jälkeen enää entisellään.

Alkuteos: The Blythes are quoted
Kirjailija: L. M. Montgomery
Kääntäjä: Marja Helanen-Ahtola
Julkaisuvuosi: 2010
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 441


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Ilkka Remes - Isku ytimeen

Olen vuosien varrella lukenut kaikki Remeksen kirjat ja yleensä ahminut ne kannesta kanteen maksimissaan parissa päivässä. Tähän kaavaan reilu vuosi sitten syksyllä ilmestynyt Isku ytimeen ei oikein sopinut. Toki Remeksen kirjoitustyyli on pysynyt ennallaan ja juonikuviot ovat edelleen koukuttavia, mutta tämän lukijan ytimeen tämä tarina ei oikein iskenyt. Juoni oli jotenkin todella sekava enkä oikein päässyt henkilöhahmoihin kunnolla käsiksi koko 500-sivuisen tarinan aikana.

Muista Remeksen kirjoista tämä poikkesi myös siinä, että ensimmäistä kertaa kirjailija oli ängennyt (nimen omaan ängennyt) mukaan juonensisäisen rakkaustarinan. Yritys hyvä, mutta ainakin minä luen mieluummin rakkaustarinat rakkaustarinoina ja trillerit trillereinä.

Entä te muut tämän lukeneet, mitä mieltä tästä?


Kirjailija:
Ilkka Remes

Julkaisuvuosi:
2009

Kustantaja:
WSOY

Sivumäärä:
507