tiistai 15. kesäkuuta 2010

Dan Brown - Kadonnut symboli


Vihdoinkin! Uuden työpaikan aiheuttamat kiireet, hääsuunnittelut ja muut kesätouhut vaikuttivat osaltaan siihen, että Dan Brownin uusin romaaani Kadonnut symboli lojui yöpöydälläni keskeneräisenä vaikka kuinka kauan. Näiden ohella lukunopeuteen (tai oikeammin -hitauteen) vaikutti myös se, että Robert Langdonin seikkailut alkavat olla jo aika kulunutta tavaraa, enkä tahtonut millään saada lukufiilistä päälle tämän kirjan kanssa.

Brownin kirjoitustyyli on pysynyt entisellään, mutta jotenkin tarinan vauhtiin saaminen kesti todella pitkään. Tieteellistä tekstiä tältä Da Vinci -koodin kirjoittajalta pulppuaa entiseen tahtiin, mutta jokin tässä mätti - ja pahasti. Jotenkin kirjasta jäi fiilis, että se on kirjoitettu aika pitkälti rahankiilto silmissä eikä kirjoittamisen ilosta.

Pohjimmiltaan kirja oli ihan ok, tarina mielenkiintoinen ja tuttuun tapaan täynnä faktaa (ja fiktiotakin) erinäisistä asioista. Vapaamuurareiden touhut tulivat tämän kirjan myötä tutummiksi ja oli hetkiä, jolloin myös nautin tästä kirjasta, mutta pohjimmiltani toivon, että Brown tämän kirjan myötä kuoppaa Robert Langdonin hahmon ja kehittää seuraavaan teokseensa jotain uutta.

Sitä odotellessa.

Alkuteos: The Lost Symbol
Kirjailija: Dan Brown
Kääntäjä: Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen & Jukka Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2009
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 435