Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirjaromaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päiväkirjaromaani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. syyskuuta 2010

Jouni Hynynen - Kesämies

Luettuani Rakkaudella, Hynynen -teoksen tykästyin kovasti Hynysen letkeään kirjoitustyyliin, joten hankin käsiini myös miehen uusimman kirjallisen tuotoksen Kesämies. Olisi pitänyt jättää hankkimatta.

Hynysen kirjoitustyyli on ennallaan, mutta sisältönsä puolesta tämän kirjan olisi voinut jättää julkaisematta. Ehkä Kotiteollisuus-faneille kesien 2007 ja 2008 keikkapäiväkirjat ovat mielekästä luettavaa, mutta itseäni ne alkoivat tympiä jo parinkymmenen sivun jälkeen. Kaava oli aina sama - mennään keikkapaikalle, juodaan viinaa, vedetään keikka, juodaan lisää viinaa ja sammutaan. Vain paikkakunta ja päivämäärät vaihtuivat.

Kirjan takakansi lupasi, että "Kesämies sisältää paitsi Hynysen mietteitä suvesta ja naisista myös meheviä otteita kesäkeikkojen päiväkirjoista." Pääasiassa sisältö oli siis näitä keikkapäiväkirjoja, joiden väliin oli ängetty jo Rakkaudella, Hynynen -kirjasta poimittuja parhaita paloja ja muutamat lyriikat. Siinäpä se. Jos siis haluat tutustua tämän rokkimiehen kirjalliseen tuotantoon, suosittelen ehdottomasti hylkäämään Kesämiehen ja etsimään sen sijaan käsiin tuon Rakkaudella, Hynynen. Sitä lukiessa sai kuitenkin nauraa ääneen.

Kirjailija: Jouni Hynynen
Julkaisuvuosi: 2010
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 239

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Dodie Smith - Linnanneidon lokikirja


Tämä klassikon aseman jo saavuttanut teos oli minulle täysin outo, kun ensimmäisen kerran bongasin sen kirjaston hyllyssä. En ollut koskaan kuullutkaan Dodie Smithistä, mutta kirjan nimi sai minut nappaamaan sen lähempään tarkasteluun. Olen aina ollut heikkona historiallisiin romaaneihin, olivatpa ne sitten minkä maan historiaa tai miltä aikakaudelta tahansa.


Avatessani tämän kirjan ensimmäisen kerran, siitä tuli heti yksi suosikeistani – kuten varmasti monelle muullekin on käynyt. Kirjailijanurasta haaveileva Cassandra Mortmain on erinomainen kertoja, jonka tekstiä on ihana lukea. Nopeatempoinen teksti vie mukanaan vanhan linnan elämään, josta löytyy niin köyhyyttä, luomisen tuskaa kuin ensirakkauttakin. Cassandraa ei voi olla rakastamatta, kun häneen tutustuu. Myös Cassandran perhe on varsin värikäs. Tämä Mortmainien sekalainen seurakunta tulee hyvin tutuksi lukiessa Cassandran päiväkirjamerkintöjä, kuten myös naapuriin saapuvat komeat miehenalut…


Kirjan tapahtumien kulkua on helppo seurata päiväkirjatyyliin kirjoitettuna, kirjoitustyyli on jännittävää ja hyvin kulkevaa. Varsin viihdyttävä lukukokemus, jota ei pystynyt pysäyttämään mikään muu kuin takakansi. Tähän tartun varmasti vielä monesti uudelleenkin.


Alkuteos:
I Capture the Castle
Kirjailija:
Dodie Smith
Kääntäjä:
Marja Helanen-Ahtola
Kustantaja:
Gummerus
Julkaisuvuosi:
2002 (1949)
Sivumäärä:
374