torstai 20. toukokuuta 2010

Tulevat must read -romaanit

Koska Kadonneen symbolin lukeminen takkuaa edelleen (olen kyllä päässyt jo suunnilleen puoliväliin) ajattelin mainostaa paria tulevaa uutuutta, jotka taatusti päätyvät ainakin minun hyllyyni heti ilmestymisensä jälkeen - ja englanniksi tietysti.

Ensimmäinen on toukokuun lopussa ilmestyvä, Lauren Weisbergerin (mm. Paholainen pukeutuu Pradaan) uutuus Last Night at Chateau Marmont. Voi että mikä nimihirviö, mutta käsittääkseni tällä nimellä teos julkaistaan vain Amerikan mantereella. Muu maailma saa tutustua samaan tarinaan nimellä How to Kiss a Rock Star. Weisbergerin uutta tuotantoa onkin saanut odottaa jo jonkin aikaa, sillä onhan edellisestä, Chasing Harry Winston -teoksesta jo vuosikausia - tai ainakin se tuntuu siltä.

Weisbergerin teokset ovat kaikki minulle tuttuja. Paholainen pukeutuu Pradaan on ainoa, jonka olen lukenut ensin su
omeksi, muut olen sitten ostanut heti ilmestymisen jälkeen englanninkielisinä. Ja pakko on kyllä sanoa, että huomattavasti parempia nämä ovat alkuperäiskielellä. VIP-ihmisiä sentään vielä toimi suomeksikin, mutta tuota Haluan Harry Winstonin en saanut suomeksi luettua ensimmäistä lukua pidemmälle.

-edit- Alkuperäisestä infosta poiketen joudumme valitettavasti odottamaan tämän teoksen ilmestymistä syksyyn asti. Viimeisimmän tiedon mukaan Last Night at Chateau Marmont julkaistaan 17. elokuuta.

Tähän uutuuteen voit tutustua tarkemmin esimerkiksi täällä.

Toinen uutuu
s, jonka julkaisua odotan kuin kuuta nousevaa, on toisen tunnetun chicklit-kirjailijan, Sophie Kinsellan, tuleva teos Mini Shopaholic. Kirja julkaistaan vasta syyskuussa, enkä ole siitä vielä mitään muuta konkreettista tietoa löytänyt kuin kansikuvan. Kuten nimestä arvata saattaa, on kyseessä jatkoa Himoshoppaaja-sarjalle, jonka edellisessä osassa Becky ja Luke lisääntyivät. Tämän uutuuden Mini-osuudesta huolehtii siis kaikesta päätellen Beckyn ja Luken jälkikasvu Minnie.

Like mother, like daughter.

Himoshoppaajathan ovat chicklitiä parhaimmillaan, erinomaista aivot narikkaan -viihdettä ympäri vuoden. Itsekin jonkinasteisena himoshoppaajana Beckyn ongelmat ovat välillä turhankin tuttuja. Jos joku on onnistunut pysymään täysin pimennossa tämän kirjasarjan suhteen, kerrottakoon vielä, että sarjan aiemmat osat ovat Himoshoppaajan salaiset unelmat, Himoshoppaaja vierailla mailla, Himoshoppaajan ratkaiseva askel, Himoshoppaajan sisko sekä Himoshoppaajan vauva.

Chicklitiin liittyen, bongasin muuten netistä Lindsey Kelk -nimisen kirjailijan ja hänen I heart -sarjansa. Vielä en ole näitä ostanut, mutta jos joku on tätä sarjaa lukenut, niin kuulisin mielelläni mielipiteitä. Kannattaako hankkia luettavaksi?


3 kommenttia:

  1. Olen juuri lukenut nämä kirjat (Last Night at Chateau Marmont, Mini Shopaholic ja I Heart Paris) ja voin suositella lämpimästi jokaista. Varsinkin I Heart Paris oli positiivinen yllätys, että saatanpa etsiä käsiini sarjan aiemmatkin kirjat.

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Osaatko sanoa, millä nimellä tuo Last Night at Chateau Marmont julkaistaan Suomessa? Jotenkin vaikea kuvitella, että kyseisen kirjalijan uusin kirja julkaistaisiin Suomessa englannin kielisellä nimellä (Hot to Kiss a Rockstar), kun kaikki muut nimet ovat suomeksi.

    Bongasin kyseisen kirjan Kuala Lumpurin lentokentältä englanninkielisenä pokkarina, mutta kotiin palattua tahdon täydentää kirjahyllyni kovakantisella ja suomenkielisellä versiolla.. :)

    VastaaPoista
  3. Ainakaan vielä en mistään ole löytänyt tietoa kirjan suomenkielisestä nimestä, joten todennäköisesti tuota suomennosta saadaan odottaa jonkun aikaa. Muistaakseni myös tuon Haluan Harry Winstonin suomennoksessa kesti superkauan...

    Sophie Kinsellan Mini Shopaholic sen sijaan on ilmeisesti jo kovalla vauhdilla kääntäjällä työn alla, sillä suomennoksesta, Minishoppaaja, päästään nauttimaan jo tammikuussa 2011!

    VastaaPoista